|index| 

KERTOMUS RUOTSINKIELISESTÄ AS-AIKUISESTA

VIESTINTÄ

Tunnistan As-henkilön tavoista ajatella, puhua ja toimia eri tilanteista. Mutta minusta ei löydy kaikkia niitä käyttäytymishäiriöitä, joita kuvaillaan jatkuvasti kirjallisuudessa. Ymmärrän keskusteluissa viestit "rivien välistä" vaikka olen itse hyvin suorapuheinen. Vaikka minulla on suuri tarve sanoa ns. suorat sanat pystyn mielestäni suorittamaan verbaalisia keskusteluja hienotunteisesti. Diplomaattisuus on toki tullut iän myötä. Viestintä keholla tai ilmeillä on jotain, mitä en vieläkään hallitse. Aina kun keskustelen jonkun kanssa mietin tulisiko seistä vai istua ja mitä tulisi tehdä käsillä.

Hymyileminen koko naamalla on tosi vaikeaa. Jos joku heittää vitsin ilmaan hymyilen mutta en silmilläni. Olla iloisen näköinen silloin kun ympäristö sitä vaatii, aiheuttaa minulle ongelmia koska kaikki energia kuluu keskustelun seuraamiseen. En pysty ottamaan aloitetta vaihtaa keskustelunaihetta. Tuntuu siltä, että olen kuin pieni soutuvene joka levottomasti seuraa perässä isomman veneen vanavedessä.

Isommassa porukassa tai tuntemattomassa ympäristössä muutun usein viehättäväksi viihdyttäjäksi. Muutun populaariversioksi itsestäni. En viihdy tässä roolissa ollenkaan.

LAPSUUTENI

Gillbergin kirjassa kuvaillut As-lasten vaikeudet ovat hyvä kuvaus myös omasta lapsuudestani. Voi sanoa, että hän kuvailee periaatteessa minun lapsuuttani. Ensimmäisen kerran kun luin hänen kirjaansa tuntui siltä, että olisin lukenut omaa päiväkirjaani.

PAKONOMAISIA RUTIINEJA JA AJATUKSIA

Keräily
Olin Affärsvärldenin ja The Economist-aikakauslehtien tilaaja. Maailmanlaajuiset ympäristöongelmat estivät minua hävittämästä julkaisuja ja kohta oli lehtiä niin paljon, että oli pakko sanoa lehtitilaukset irti. Säästin myös monia muita asia-aikakauslehtiä jonkun tietyn kirjoituksen takia. Kun tilaukset loppuivat aloitin lajittelemalla lehdet mielenkiintoisten aihepiirien mukaan. Tähän tuhlaantui valtava määrä aikaa osittain siitä syystä, että olin unohtanut mikä niissä oli tärkeää. Lopulta päätin viedä koko kasan paperikeräyspisteeseen. Mietin minkä takia olen käyttänyt niin paljon aikaa jonkin noin tyhjänpäiväisen parissa.

Siivous
Korkeakouluopiskelun aikana (silloin kuin olin motivoitunut käymään koulua) en pystynyt kotona suorittamaan koulutehtäviä jos huone oli epäsiisti. Oli pakko siivota ensin. Imuroin lattiat, pyyhkäisin pölyt ja järjestin huoneen kaikki esineet ja kalusteet, että ne asettautuivat täsmälleen suoraan asentoon niille tarkoitetuille paikoille. Siivouksen yhteydessä huomasin usein, että pölyä oli kertynyt myös kirjojen päälle kirjahyllyssä. Silloin imuroin kaikki kaksituhatta kirjaani ja lajittelin niitä uudelleen. Tähän meni yleensä niin paljon aikaa, että aika ei riittänyt koulutehtäviin. Osa kurssieni arvosanoista on myöhästynyt tai jäänyt kokonaan suorittamatta tämän pakonomaisten siivousrituaalin takia. En pysty myöskään katsomaan televisiota ennen kuin tavarat television lähellä oli järjestetty suoriin riviin.

Harrastus
Eräs toinen asia on myös häirinnyt koulukäyntiäni. Asiasivujen koodaaminen Internetiin. En pysty jättämään jotain koodiongelmaa ennen kuin se on ratkaistu. Joskus istuin yömyöhään ennen kuin huomasin, että päivä on mennyt ohi. Tällä hetkellä lukee noin 150 ihmistä aineistoani netissä joka päivä. Palautepostia tulee keskimäärin 20 kpl sähköpostiviestejä viikossa. Palautepostiin vastaamiseen menee myös paljon aikaa joten on ollut pakko jättää suurin osa viesteistä vastaamatta.

Päätöksien tekeminen
Minulle on vaikeaa tehdä päätöksiä. Jos esim. joku perhejäsen kirjoittaa muistilistan ruokakauppahankintoja varten mutta jättää tarkan määrän kirjaamatta, jään usein miettimään mitä nyt pitäisi tehdä. Tilanne päättyy tavallisesti niin, että soitan kotiin ja pyydän tarkennuksia muistilistaa varten. Jokapäiväisistä asioista on pakko tehdä tarkka yksityiskohtainen lista, muuten on riski että aikaa ei riitä muuhun kuin harrastuksiin.

On myös vaikeaa saada oikea perspektiivi asioiden tärkeysjärjestykseen. Mitkä tehtävät ovat tärkeitä ja mitkä vähemmän. Usein suoritan sarjan vähäpätöisiä tehtäviä ja tärkeät asiat hoidetaan vasta viime tingassa tai silloin  kun pakkotilanne on edessä.

FYYSISTÄ KOSKETUSTA

Fyysinen kosketus ei häiritse minua. Päinvastoin pidän siitä, että sanotaan kädestä päivää (lapsena reagoin kosketukseen tavalla kuin olisin saanut sähköiskun). Eikä myöskään matkustaminen linja-autossa tuota ongelmia ruuhka-aikana. Mahdolliset vierailut lääkärin vastaanotolla tuottavat paljon ongelmia. Verikokeet ja pelkkä ajatus käynnistä hammaslääkärin luona saa hiukseni nousemaan pystyyn. Nyt toimin siten, että pyydän jonkun pitämään minua kädestä verikokeen ottamisen aikana.

Olen käyttänyt valtavan määrän aikaa ottaen selvää miten muut ihmiset käyttäytyvät ja reagoivat fyysiseen kosketukseen. Ottamalla mallia toisista uskon toimivani oikein useimmissa tilanteissa.